Arvomme
Yhteisöllisyys
Seuran toimijoina teemme yhteistyötä ja olemme kaikki joukkuepelaajia roolistamme riippumatta. Toimintamme yhdistää samojen arvojen äärelle monipuolisen joukon erilaisia yksilöitä. Meille on tärkeää että jokainen tuntee kuuluvansa yhteisöön, niin menestykset kuin tappiotkin on turvallista kokea yhdessä. Arvostamme erilaisuutta ja ymmärrämme että yhdessä olemme enemmän.
Kehittyvä toiminta
Seuramme antaa mahdollisuuden kasvaa menestyväksi pelaajaksi. Haluamme viedä seuratoimintaa päättäväisesti ja vastuullisesti eteenpäin. Kehittyminen on oppimisprosessi, jossa jokaisella on tilaisuus kasvaa roolissaan ja menestyä omia tavoitteitaan seuraten. Meille on kunnia-asia saada olla mukana kasvattamassa upeita ja ainutlaatuisia persoonia osana terveitä elämäntapoja arvostavassa yhteisössä. Pyrimme avoimuuteen ja läpinäkyvyyteen, jotta toimintaamme on mahdollista myös seurata ja arvioida sekä toiminnan kehittämiseen on helppo tulla mukaan.
Positiivisuus
Olemme ylpeitä saadessamme olla osa Rumpua ja osaamme arvostaa kaikkien panosta joukkueen toiminnan eteen. Arvostamme vastustajiamme ja pelaamme reilusti muita kunnioittaen. Muistamme kannustaa pelitovereitamme sekä puutumme rohkeasti epäkohtiin niitä kohdatessamme. Toimiminen seurassamme tuo paljon iloa sekä värikkäitä tunteita mukanaan. Positiivisella ja rohkealla asenteella luomme turvallisen ympäristön, jossa jokaisella on tilaa toteuttaa itseään.
Tästä löydät seuramme voimassa olevat säännöt.